sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Sisäkatto asennettu!

Aikaa vievää puuhaa, mutta valmista tuli! Kodinhoitohuoneesta jäi vielä puolet laittamatta kun iv-putkelle ei löytynyt jatkopalaa (khh:ssa alaslaskettukatto). Samalla vielä tehtiin sähköasennuksia,  liesituulettimelle puinen kiinnike ja sitä siivousta tietty! Ei sillä että laskisin, mutta 9 päivää putkeen ilman hengähdystaukoa... montako päivää vielä jouluun? Silloin oikaisen itseni äitiemme sohville, ja nousen todennäköisimmin vain  kun saa syödä! 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sisäkatto ja lumikin tulivat jäädäkseen!?!

Täystalvi iski salakavalasti Vaasaan: siitä seurasi ensimmäiset lumityöt, ulko-oven asennus ja muidenkin ovien lopulliset säädöt, sekä puutavaran kanto terdeltä talliin suojaan.

Tällä viikolla saimme myös sähköasennuksia eteenpäin ja melkein 50 neliötä kattopaneelia paikoilleen. Parador valmistajan hdf-paneelit ovat helppoja asentaa ja ilman iv-putkien ja sähkörasioiden reikiä olisi jo valmista.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kodinhoitohuoneen laatoitus

Nyt pääsimme harjoittelemaan laatoitusta! Eka kerta tämäkin, mutta olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Youtubesta kahden minuutin video ja sitten itse perässä! Kaksi ihmistä on tässäkin hommassa hyvä, kun laattoja pitää leikata ja ylimääräiset laastit siivota pois.

Tylsin vaihe oli laattojen pesu saumaamisen lopuksi, kun vesi oli vaihdettava usein ja haettava tallista. Saumaaminenkin oli ihan helppoa, varsinkin, jos ei ollut edellisenä päivänä ollut pikkujouluissa aamukolmeen. Todella inhottavaa oli kuitenkin laattojen jynssäys, kun saumat olivat kuivaneet. Mutta jälleen lopuksi oli kiva nähdä työn tulos, eikä siinä pienet virheet haittaa, kun ovat omia! Aamupäivän jynssäämisen ja silikonitiivistyksien jälkeen pääsimme tänään vielä kaappien asennuspuuhiin!

Laatat ovat beigejä, joissa on hieman ruskeita hippuja. Saumalaasti ja silikoni ovat Weber vetonit "beige 22" väri.