sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sähkökaapeleita ja kipsilevyjen kantoa

Tämä viikko on mennyt sähkökaapeleita vedellessä: valaisimille, lämmönsäätimille, liiketunnistimille, pistorasioille, palohälyttimille, tv:lle... unohdinkohan jotain.  Tämäkään työ ei ollut kovin innoittavaa ainakaan  avustajan näkövinkkelistä, ehkä syystä, että kaikki jää taas piiloon ja piti tehdä vaikeita lopullisia päätöksiä valaisimien, kytkimien yms. paikoista... edestänsä löytää, tai sitten ei, kun kytkin on jossain aivan epäloogisessa paikkaa ;)

Eilen kannoimme tyttäreni kanssa kaikki laudat terassille suojaan pressun alta ja terassikalusteet sisälle "ruokailuryhmäksi": syksy on täällä!

FB-kuulutuksella saimme tänä aamulla paikalle iki-ihanaa kökkäapua, jonka avulla kannoimme autokatoksessa ainakin kuukauden lojuneet kipsilevyt sisään!  KIITOS! Ne pirulaiset eivät ole kovinkaan mukavan muotoisia tai painoisia kenellekään, onneksi tulitte apuun: parisuhteemmekin kiittää! Lisäksi miehet pystyttivät viimeisen väliseinän rungon eteisen ja olohuoneen väliin.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Lämmöt on päällä!

Ekovillat on välikatossa, 70 cm talon päällä ja 40 cm autotallin osuudella. Sain just ajoissa putket villattua eilen illalla ja mies kytki lattialämmityksen lämmönvaihtimeen. Saimme siis lämmöt päälle juuri kun nämä ensi pakkaset alkoivat. Nyt asennellaan sähkörasioita ympäriinsä!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lvi-töitä, sähköjä, eristämistä...

Viikko päättyi inhottavasti mutta rasittavasti autotallin välikatossa olevien iv-putkien villaamiseen. Tuliko jo ilmi, että se oli tosi kiittämätöntä hommaa ;) ei kai siinä muuten mitään, mutta kun se piti tehdä kattotuolien päältä ja kun mulla on hyvin vähän apinalle ominaisia taitoja: lasivillan syöminen, saratus ja henkensä puolesta pelkääminen jatkuu huomenna. 

Mieskin siellä jotain puuhaasteli ;) ei vaan, asensi putkia lämmönvaihtimesta jakotukkiin... sähkörasioiden paikat on myös päätetty ja jotkut jo jopa paikallaan!  Eilen väsäsimme päätykatoksen katon. Vepsäläisen muuttomyynnistä löytyi myös vähän valaisimia ja muuta mukavaa,  mihin ihmeeseen ne varastoidaan?

maanantai 16. syyskuuta 2013

Seinien rungot valmistuivat

Viisi päivää meni seinien runkojen pystyttämiseen, ei paha ensikertalaisilta. Kasasimme ne maassa ja nostimme paikoilleen. Vinosisäkatto antoi lisähaasteita ja lisäksi katon ja rungon väliin piti jättää pari senttiä liikkumavaraa, koska kattotuolit voivat painua sen verran alaspäin.

Loppuviikko kului vähemmän mukavissa hommissa: takan tuloilmaputken asennus välikattoon,  sekä lvitöitä autotallin puolella. Tekninentila sai täydennystä lämmönvaihtimesta (Kaukolämpöä varten) ja ilmanvaihtokoneesta.

Tulikiven muurari kävi tekemässä meille takkaan tilaamaamme lisäosaa puille ja Iskun edustaja kävi tekemässä tarkistusmittaukset.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Keittiösuunnitelmien viimeistelyä... vinkkejä kaivataan

Vaasan Iskusta tulee kaikki meidän kiintokalusteet ja nyt olemme sellaisessa pisteessä, että lopullisia päätöksiä on tehtävä. Alkuperäiseen suunnitelmaan olemme jo lisänneet höyryuunin ja sijoitimme uunit uuteen paikkaan. Lisäksi väri on muuttunut pellavasta kiiltogreigeksi (grey & beige, eli hieman lämpöisempi harmaa). Niemekkeen sisäpuoli tulee kuitenkin jollain puunsyisemmällä pinnalla. Keittiön osalta niemeke on vielä hieman auki... ruokatilan puolelle voisi laittaa baarijakkaroille tilan tai 30 cm syvän kaappirivin laseilla tai ilman, tai sitten jokin välimuoto. Tuolit tuntuvat mukavilta, mutta säilytystilakin on aina tervetullutta, näkövinkkeleitä otetaan siis vastaan!?!

1 kaappi ja tilaa jakkaroille?

Ei kaappia ollenkaan, vain jakkaroita

Rivi kaappeja...

Tämä puoli on keittiöön päin ja tulee laatikoin, 1000 mm keskellä ja 800 mm sivuilla



lauantai 7. syyskuuta 2013

Tapahtui syyskuun ensimmäisellä viikolla...

Tahti hidastuu kun lomat loppuvat... mutta silti tällä viikolla päädyn katoksen kehikko on jo hyvällä mallilla, asenneltiin ovia (Domusta terassin ja khh:n oviksi ja naapurin lahjoittama vanha saunan ovi pääoveksi), imuroitiin alapohja, sekä viimeisteltiin iskulla keittiön ja muiden huoneiden suunnitelmia. Tulikiven muurari kävi tasoittelemassa takkaa ja Ekotalon omistaja kävi tekemässä viimeistelyjä katon kanssa. To-do lista on loputon mutta nyt väliseinät pystyyn: päätimme laittaa kiintokalusteiden tilauksen pian sisään, jotta saadaan taas uhkaava deadline!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Terassikauden päättäjäiset

Niin vain saimme terassin valmiiksi alle viikossa! Itsesuunniteltu ja tehty. Minäkin ehdin osallistua lauantaina: sirkkeli huusi ja saimme äidin kanssa laudoitettua terden leveämmän alan. Kyllä ne miehetkin olivat asialla! Eli pääsimme  nauttimaan omalla terassilla harjakaisia (osa 2) n. 2000 ruuvia ja 600 jm:ää myöhemmin. Hamaan tulevaisuuteen jäi vielä esimerkiksi portaat ja aita.